maanantai 27. lokakuuta 2014

Pelle, pallo ja...tarranauha

Ulkohousut vähän pellehengessä. No, ei ehkä niinkään nämä tytön housut, mutta kunhan saan omani valmiiksi, niin niissä kyllä voi jo olla pelle-efekti. Mitään muuta heijastinmateriaalia en talosta löytänyt, joten ompelin lahkeisiin heijastinnauhaa - sitä samaa, mitä olen aikaisemmin virkannut.

Koripallo esittäköön Halloween-kurpitsaa, joka toimii myssymallina. Myssy on iiihanaa silkkivillaa ja se on tehty vanhoista puhkikuluneista kalsareista. Vuosia sitten ostin sekä itselleni että miehelle silkkivillakalsarit ja nyt kyselinkin mieheltä, että missäs sun kalsarit on. Tehdäänkö niistäkin myssy? Ei kuulemma tehdä!

Tuunausta, korjausta, paikkausta on harrastettu monenmoista. Seuraavassa korjatut lenkkarit: tarrojen pehmeä puoli oli jotenkin kuoleentunut ja minä ompelin uudet:-)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lukutoukat tutkivat Kädet ylös -paidan kaavaa

Lukutoukat saavat nyt johdatella kohti suurempaa viisautta kameran käytön suhteen. Kollegani Leena piti minulle vähän pikakurssia valokuvauksesta: millä pikkunikseillä voisi lähteä kehittämään kuvien laatua. No, enpä vielä kovin pitkälle päässyt, mutta paria kikka kolmosta päätin kokeilla. (Tästä kurssista tuli kyllä suorituspaineita, siksi tämä postaus on lykkääntynyt...)

Saanko esitellä, Emma ja Sara, lukutoukat:

Kohdistus Saraan

Kohdistus Emmaan

Hmm, kohdistus...

Hei, ei tuolla ole mitään luettavaa! Uusin versio Kädet ylös -paidasta vain.

Ja sitten kokeiluita paidan kuvaamiseksi:

Lopuksi vähän mietiskelin Kädet ylös -paidan kankaan menekkiä. Minä pidän kovasti tästä mallista, mutta onko siinä mitään järkeä. Miten paljon kangasta menee hukkaan? Vielä vähän hioin kaavaa ja piirtelin eri asetelmiin. Jos tyydyt siihen, että taakse (tai eteen) tulee sauma, niin vähän vähemmällä selviää. Noin kaksi paidan pituutta tarvitaan kuitenkin (paitsi jos tekee hihoihin poikkisauman - kehitettävää näemmä on vielä).