tiistai 4. tammikuuta 2011

Paluu arkeen ja pohdintoja käsityöidentiteetistä

Paluu arkeen on alkanut. Vielä edessä on loppiainen ja muutama päivä tyttöjen kanssa kotona. Sitten pitäisi saada vuorokausirytmikin palaamaan normaaliksi. Kotimme "sisustusyksityiskohdat" ovat jo ennallaan!







En harrasta mitään uudenvuodenlupauksia. Niiden sijaan ajattelin vähän pohdiskella omia tekemisiäni. Mitä teen, miksi ja miten? Miksi blogini näyttää siltä kuin se näyttää?
Blogissani ei juuri näy koriste-esineitä eikä pientä näperrystä. Tämä johtuu kai siitä että en pidä koriste-esineistä. En halua tehdä mitään turhaa, vaan kaikella pitää olla joku käyttötarkoitus. Mielestäni käytännöllinenkin esine voi olla kaunis ja toimia tarvittaessa koristeena. Ja kaikenlaisen leikkaa-liima -askartelun jätän tytöilleni.
Toiseksi haluan aina itse keksiä ja ideoida. En juurikaan lue käsityölehtiä tai -kirjoja. Ehkä juuri ja juuri yleisen inspiraation vuoksi, mutta jos näen jonkin hauskan mallin jossakin, minua oikeastaan harmittaa että en itse keksinyt sitä. Siksi bloggauksissani ei kerrota mistä malli tai kaava oli peräisin. Kaikki (tai ainakin suurin osa) on omasta päästä. Kaiken lisäksi olen itseoppinut (tai saanut taidot perintönä) enkä ole juurikaan käynyt kursseja. Olen siis opiskellut vaatesuunnittelua Italiassa, mutta jo sinne mennessäni osasin ommella riittävän hyvin - ei minulle siellä ompelu- tai muita toteutustekniikoita opetettu.
Kolmanneksi haluan aina keksiä jotakin uutta, enkä halua toistaa itseäni. Haluan ideoida uusia toteutustekniikoita ja tehdä erilaisia kokeiluita. Usein nämä kokeilut päätyvät arkikäyttöön vaikka lopputulos ei olisikaan täydellinen. Tähän ehkä liittyy se että en osaa ostaa kankaita nettikaupoista. Minun pitää aina päästä hipelöimään kangasta ja fiilistelemään, mihin kangas voisi sopia.
Ja lopuksi yleisenä johtoajatuksenani on ekologisuus. En kuitenkaan toteuta sitä käsitöissäni kovin orjallisesti vaan usein ostan uusia materiaaleja. Toisaalta tämä johtuu siitä että minulla on tosi vähän mitään uusiokäyttöön sopivaa materiaalia (paitsi niitä vanhoja lakanoita...), joka taas johtuu siitä etten malta "tuhota" mitään vanhaa. Kirpputoreilta tietysti voisi ostaa kierrätysmateriaaleja, mutta jotenkin se ei ole toiminut oikein hyvin. Monet kirpputoriostokset ovat loppujen lopuksi jääneet käyttämättä ja viemään tilaa nurkkiin. Enpä tiedä, mistä se johtuu, että uusiomateriaalihankinnat onnistuvat paremmin. Tätä täytyykin miettiä...
Pidän nyt vähän hengähdystaukoa käsitöistä. Joulurutistus oli niin rankka, että otetaan vähän etäisyyttä asiaan. Mutta kyllä kohta taas palaan. Puikoilla on työ kesken ja kaapeissa mielenkiintoisia kankaita ja aivoissa mielenkiintoisia ideoita odottamassa. Ja muistuttaisin vielä että ilahtuisin kovasti kommenteista. Tähän perään voisitte kaikki pohdiskella omia käsityöfilosofioitanne!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti